Aloitan ehkä tyylikkäimmällä kuvalla, jonka olen ikinä ottanut! Todistanee, etten juurikaan ymmärrä valokuvauksesta.
Kuten otsikko jo kertoo, minulla on tänään paljon asiaa ja sitäkin enemmän kuvia. Meinasin kirjoittaa viikko sitten, mutta en jaksanut. Aloitetaan kuitenkin tilannekatsauksella.
Asutaan tässä nykyisessä kämpässä Frankoissin kanssa alivuokralla kun edellinen vuokralainen, joka myös on kyseisessä olutohjelmassa, lupasi pitää nimensä sopparissa, ettei tarvitsisi säätää ton välitystoimiston kanssa kun ottavat ihan hyviä siivuja joka välissä. Saattaa myös olla, että kyseinen välitystoimisto ei tiedä, että asustellaan täällä, eikä välttämättä omistajakaan. No, nyt päätettiin kertoa omistajalle, joka ei ollut moksiskaan. Oli vain ihmetellyt miksi joku ranskalainen vastaa aina puhelimeen kun hän soittaa :)
Sovittiin hänen kanssaan, että annetaan välittäjälle kenkää, tehdään suora soppari ja hommaan ite kämppikseni. No, hän päätti nyt kuitenkin muuttaa Espanjaan ja ymmärrettävästi haluaa, että hommat sujuu mutkitta, joten päätti pitää välittäjän ketjussa mukana. Hra. Välittäjä ilmoitti minulle puhelimessa, että nimen vaihtaminen sopimukseen maksaa 240 puntaa. Vaihdan asuntoa täysin periaatteesta. Tuo 240 on juuri siinä vittumaisella rajalla, että jaksaisiko nähdä hirveää vaivaa kämppää etsiessä ja muuttaessa, vai jäisikö tähän. Toisaalta voi olla mukavaa vaihtaa duunia ja asuntoa, niin melkein tuntuu kun vaihtaisi paikkaa (kuten kv-ohjelmassa kuuluisi tehdä). Nyt olen sitten surffaillut paikallisilla kämppäsivuilla ja vastaan on tullut mukavia loosseja, en vain ole vielä kerinnyt niihin soitella.
Neitokainen oli täällä kylässä toissaviikonloppuna. Lauantaina järjestettiin House Cooling Party, kun nyt kerran joudutaan lähtemään kämpästä, eikä koskaan järkätty House Warming Partyakaan (tupareita). Warming..lämmittää, Cooling...jäähdyttää...tajusitteko? No ei se mitään. Hyvät kekkerit. Lonkkua, Jallua ja Salmaria oli varattu vieraille. Sheriffiviina, eli yhden tähden jallu, osoittautui isoimmaksi hitiksi, ja onhan se kolan kanssa vallan mainio juoma. Ilmatkin oli kohdillaan viikonloppuna, joten tuli pitkästä aikaa kierreltyä vähän kaunista Edinbroota. Pari räpsyä:
Viime viikolla olin Olutmaisteriohjelman työpajassa, eli Workshopissa. Aiheena oli henkilökohtainen tehokkuus ja kommunikointi. Suoritettiin kaikennäköisiä töhöryhmäharjoitteita ja annettiin palautetta kyllästymiseen asti. Sen enempää aiheenseen menemättä, nyt olen varmasti taas hieman parempi ihminen. Paikka, jossa workshop pidettiin, oli sen sijaan sitäkin tyylikkäämpi, nimittäin Eton Collegen soutustadioni. Kyseisellä "radalla" järkätään 2012 Olympialaisten soutukilpailut. Pari räpsyä:
Sitten hieman viimeaikaisempiin tapahtumiin, eli taakse jääneeseen viikonloppuun. Eton sijaitsee Lontoon kulmilla, joten oli luontevaan jäädä sinne viikonlopuksi riehumaan. Tosin riehumaan ei oikeastaan lainkaan kuvaa rauhallisen viikonlopun luonnetta. Workshopeissa kun olutbisneksessä tuntuu olevan tapana juoda olutta silloin tällöin, niin ei oikein maistunut enää viikonloppuna, muutamia satunnaisoluita lukuunottamatta.
Viikonloppu alkoi takaiskulla, kun Sergion Portugalilainen Lontoon-serkku päätti yhtäkkiä, ettei halua ulkopuolisia asuntoonsa viikonlopuksi kun ei itse ole paikalla. Kello oli tässä vaiheessa 19.30 perjantaina. Onneksi Olumaisterilla on yhteyksiä ja majoitus oli järkätty viidessä minuutissa. Vähän myöhäinen varoitus vaan.
Viikonloppu oli turisteilua täynnä. Olutmaisterille tämä tarkoittaa paikkoihin tutustumista museoiden ja muiden tylsien paskeiden sijaan. Kävelymatkaa kertyikin varmaan ihan mukavasti, mutta Lontoossa kyllä kävelemistä riittääkin, joten ei huolta. Lataan tähän perään vähintään Lonely Planetin tasoisen kuvakollaasin. Kuten kuvista näkyy ilmat oli kohdillaan ja celsiusasteita noin 15, eli kelpasi käppäillä menemään.
Tähän loppukevennykseksi voisin heittää räpsyn, jonka suurennettuanne, näette ehkä huvittavimman kuppilan nimen ikinä.
Munaa sisään vaan ja railakasta viikkoa itse kullekin yksilölle tasapuolisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti