Kotimainen vaahdoton olut ja lentomatkustamisen ihanuus

Mo!

Olin ensimmäistä kertaa Olutmaisteritutkintoni aikana Suomessa käymässä. Vierailulla ei ollut mitään tekemistä edellisen tutkintoni valmistumisen kanssa, koska niihin kekkereihin en mennyt, enkä ollut niin koskaan aikonut tehdäkään. Kun silmissä kajastaa Euroopan Olutmaisterin titteli, ei ”Diplomi-insinööri” kuulosta enää kovin seksikkäältä, jos se koskaan on siltä kuulostanutkaan.

Ystäväni täytti viikonloppuna 30 vuotta, mutta tämäkään ei ollut syynä vierailuuni. Tarkemmin ajateltuna, vierailulleni ei ollut syytä. Oli mukavaa nähdä kavereita ja juoda paljon olutta. Suomalaiseen olueeseen ei Olutmaisteri kuitenkaan koske, paitsi nurkkaan pakotettuna, eli kun muuta ei ole tai jos joku tarjoaa (mitä ei suomalaisessa olutkulttuurissa kovin usein tapahdu).

Pidennetty viikonloppu meni siis mainiosti ja oli mukavaa kun ei tarvinnut nostaa juroakaan koko reissulla. Tähän ei ollut todellakaan syynä reissun edullisuus tai se, että anteliaat ystäväni olisivat minulle mitään tarjonneet, vaan se, että Suomessa on juroopan kehittynein maksujärjestelmä, ja se on fakta. Kortti siis vinkui ja vikisi.

Sää oli synkkä ja Helsingissä tuuli enemmän kuin muistin. Olut oli vaahdotonta ja ihmiset humalassa, minkä muistin hyvin. Sain nuhan. Palaankin hetkeksi härmän olutkulttuuriin. Onhan se nyt vittu, kun joku on laittanut kuplia olueeseen, puhumattakaan siitä, että se vaahdoton pinta jäisi alle sen ½ litran merkin!?! Tässä on sama ilmiö kuin monessa muussakin asiassa, jota blogilla kommentoin. Kun ihmiset ei tiedä paremmasta, niin on helppo tyytyä siihen mikä tulee annettuna. Onneksi maailmalla koulutetaan tällaisia päteviä oluen suurlähettiläitä parantamaan jälkeenjäänyttä tilannetta ja pehmentämään härmäläisen ensiaskelta vaahdollisten ja makua sisältävien oluiden maailmaan.

Toinen ongelma perseellään olevassa olutkulttuurissamme on ulkolaisten oluiden vähyys ja sen takia niiden huono laatu. Tilasin eräässä Helsingin "Brittiläisessä" kapakissa erään panimomme keulatuotteet ja sen laskeminen kesti niin kauan, että meinasin kysyä, löytyisikö jotain tavaraa pullosta. Suomessa kun olut virtaa mukiin nappia painamalla, ei suinkaan kahvasta, joka siinä hanassa sitä varten on. Nappia kun painaa, niin olutta tulee juurikin tuopillinen. Yleensä tämä tapahtuukin varsin ripeästi, mutta jos joku sattuu tilaamaan ulkolaisen erikoisoluen, jota menee muki viikossa, vaahtoamisen takia se hanavetkuilu kestää vuoden. Loppujen lopuksi hanassa seissyt mahtituotteemme maistui voimakkaan nuhankin läpi aivan paskalta. Hienoa kuitenkin, että olutravintolakulttuuri paranee ja ulkolaisia hyviä oluita Suomeenkin virtaa kasvavalla vauhdilla. Harmillista, että niistä ei monessa paikassa osata pitää huolta.

Mikään ei Suomessa siis ollut muuttunut. Pari muutakin asiaa matkan varrelta jäi Olutmaisterin mieltä kaivelemaan.

Keskimääräisen innovatiivisenä ihmisenä en voi uskoa, että lentomatkustaminen on nopein liikkumisen keino mihin ihmiskunta pystyy. Koneethan sinänsä kulkevat ihan haipakkaa ja mukavan elokuvan tai lehden parissa lentomatka keskivertoa reilusti lyhemmillä jaloilla sujuu ihan mukavasti. Koneeseen pääsyäkin on kehitetty koko ajan, vaikka partamiesten tornikeikan jälkeen se merkittävästi hidastuikin. Tsekkaus ja muut sydeemit on tehty aika helpoksi netin kautta ja jopa tekstarin kanssa voi mennä putkelle asti pällistelemään. Turvatarkastuskin sujuu jo joillain kentillä sopivaan aikaan kohtalaisen mutkattomasti, etenkin kun ihmiset alkavat oppia miten siitä pääsee sutjakkaasti läpi. Ihmettelet varmaan, että mitä helvettiä se Olutspede siellä sitten huutelee. No sitä vittu huutelee kun nuo samat prosessit joutuu tekemään sata kertaa muutaman hassun lennon takia, eikä ne todellisuudessa toimi Helsinki-Vantaan kovinkaan monessa paikassa.

Ensimmäinen ohjeeni matkustajiksi aikoville on; välttäkää Manchesterin lentokenttää, etenkin jos jatkatte UK:n sisäisellä lennolla. Kun eivät Britit osaa opaskylttejä laittaa, saati suunnitella kenttää niin, että pääsisi kulkemaan terminaalien väliä ilman uutta check-inniä, niin ei mikään ihme, että maailman hallinta on siirtynyt rapakon toiselle puolelle. Jatkolennolle tsekkaaminen ei onnistunut edes Helsinki-Vantaalta, joten Mansessa edessä oli siis sama rulianssi, kuin jokaiselle lennolle mentäessä, toiseen kertaan.

Muuta Eurooppaa tiukemmassa turvassa parilla hernaripurkilla varustettu sinetöitu käsimatkatavarapussi herätti hieman keskustelua, mutta sääntöjen niin sanoessa, Olutmaisteri sai herneherkut turvallisesti Edinburggiin. Mansen kenttä on siis paska ja ruma, eikä toimi. Lisäksi pisamainsinööri on omissa päissään miettinyt erinomaisen antiterrorismikeinon; kun ei ole roskiksia, niin ei voi laittaa pommia. Protestiksi Olutmaisteri heittää roskat lattialle.

Kun lopulta päästiin naurettavan kokoiseen ropellikoneeseen, niin eihän mun laukku mahtunut sinne vitun lokeroon. Ihme sinänsä, koska kokeillessani sitä esimerkkilokeroon lentokentällä, ei ongelmia ollut. Paska lentokenttä!

Matkani huipentui taksikyytiin, jonka poikkeuksellisesti yksityisen sijaan päätin ottaa siitä tolpalta. Kuljettajalla oli varmasti Wunderbaumit (sellaiset pimppiauton peruutuspeilissä roikkuvat kuusen muotoiset legendaariset käryttimet) joko kainaloissa tai auton ilmastointijärjestelmässä. Sen verran kutkuttava ja voimakas haju oli, että semiallergista Olutmaisteria rupesi melkein aivastuttamaan. Kun yritti hengittää suun kautta, rupesi kurkkua kutittamaan.

Oletan, että valtaosa blogini kymmenistä tuhansista lukijoista on suomalaisia ja tietää miltä tuhannen päissään pyörivät suomalaiset syksyisen synkässä Helsingissä näyttävät, joten en laita viikonlopun tapahtumista sen enempää kuvia.

Rankan ja ylisyödyn sekä -juodun reissun jälkeen olen päättänyt antaa ylihinnoittelun järjettömyydelle periksi ja hypätä kapitalismin oravanpyörään ostamalla kuukausilipun paikalliselle voimaklubille. Mesta on kyllä hieno uima-altaineen, punttiksineen, jumppipumppineen ja saunoineen, mutta ei silti 30 punnan rekisteröintimaksun ja 60 punnan kuukausimaksun arvoinen. Kuitenkaan Olutmaisterin pohjolassa karkaistu selkäranka ei ole tarpeeksi vahva motivoidakseen herran lenkkeilemään duunin jälkeen vilakkaan ja kosteaan Edinburghin pimeään iltaan. Oluthan maisterille kuitenkin maistuu ja se alkaa näkyä jo vyötäröllä. Jotain on siis keksittävä ja pian.

Olutmaisteri @ London

JuOuRait?!

Miten menee? Oon oppinu small talkkia ja peruskyssärit tulee jo perstuntumalta automaattisesti. Duunien puitteissa tuli pieniä muutoksia, koska projekti, jossa olin eniten mukana lykkääntyy väliaikaisesti. Sen sijaan pääsin mukaan erittäin mielenkiintoiseen mainosproggikseen ja pääsen olemaan mukana kamppiksen kehittämisessä alusta loppuun. Jep, se siitä, who gives the shit, ei tää mikään JobGo.fi ole, mistä muuten sain todella mielenkiintoisen työtarjouksen, Latviaksi. Ei taida palvelun uudistamisen jälkeen olla filtterit kavereilla ihan iskussa.

Viime kirjoittelusta on jo jonkin verran aikaa ja nyt on paljon asiaa. Seuraavat tekstiosiot eivät ole missään järkevässä järjestyksessä, vaan ovat puhdasta ajatusvirran tulvaa. Itse asiatkaan eivät välttämättä ole kovin järkeviä, mutta ethän sinä tätä siksi luekaan.

Olin Lontoossa viikonloppuna ja täytyy sanoa, että mainio kaupunki noin nopealta viikonloppuperstuntumalta. Lontoo on ERITTÄIN kiireinen ja ihmisiä on VITUSTI, kaikkialla. Lontoota voi jo sanoa oikeasti kaupungiksi ja kaikkea löytyy maan ja taivaan väliltä. No, eipä tää kyllä mikään Lonely Planettikaan ole, joten se myös tästä aiheesta. Yhteenveto: Voisin asua.

ASIAAN. Lontoossa on vitun kallista! Äärimmäisenä esimerkkinä kerrottakoon, että kävimme sunnuntain Harrold'silla (paikallinen Stokka) iltapäiväteellä. Kyllä, Olutmaisterikin joutuu joskus alentumaan tällaiseen roskaan. Teehetki kustansi 20 puntaa per lätty ja meitä oli neljä. Ystäväni kämppis tarjosi koko roskan. 120 jurolla olisi jo hommannut ihan mehevät pihvit ja vaikka parikymmentä kuppia teetä päälle härmässä. Hintaan kyllä kuului ääretön määrä fingerfoodia, mutta kyllä tää oli vähän enemmän kuin pikkusuolaista mun mielestä.

Tästä päästäänkin aasinsillan kautta seuraavaan aiheeseen, joka on korkeat liksat. Jotta Lontoossa voi patsastella ja imeä 20 punnan teetä joka viikonloppu, pitää liksojen olla sen mukaiset. Perus analyytikko edellisen konsulttityönantajani leivissä tienaa täällä aloittaessaana 27 000 puntaa (40 000 euroa), kun vastaava palkka Suomessa on noin 5 kiloa vähemmän. No, ei tämäkään vielä mitään, mutta kun huomioi, että aloittava analyytikko Briteissä on 23 vuotias bätselöri versus Suomen 27 vee maisteri, on asetelma hieman eri. Rahoitusalalla liksat ovat suunnilleen samoja kuin Suomessa, mutta puntina. Kaikilla aloilla palkankorotukset ovat ihan muuta kuin Suomen anteliaat 1-3 % haistapaskakorotukset.

Ystäväni kämppiksellä oli kylässä amerikkalainen 25-vuotias pissis, joka oli tullut viikon työkeikalle Nykiläisestä markkinointitoimistosta. Hän asui Manhattanilla ja tienasi 80 000 dollaria (60 kiloegeä) vuodessa. Toistan: 25-vuotias amerikkalainen pissis! Fiksuin lause hänen suustaan viikonlopun aikana oli "that was so cool, awesome!" (ärsyttävällä jenkkipissisaksentilla). Tuota suuta ei ollut (järkevän) puhumiseen tehty.

Pyörittyäni Lontoossa hetken ja kuultuani paikallisista liksoita (Briteissä yleensäkin reilusti Suomea kovemmat ja verot alhaisemmat), tuli mieleeni, että miten pääsisin pariksi vuodeksi Lontooseen duuniin. Se ei valitettavasti nykyisen Olutmaisteritutkinnon järjestäjän leivissä oikein onnistu, mutta kuten suurin osa lukijoista tietää, voi ovessa pian olla ihan toisen panimon nimi, joka tietenkin kasvattaa Olutmaisterin mahdollisuuksia ja brändirepertuaaria. Nykyinen työnantajani ei myöskään maksele mitään helmiliksoja, paikalliseen tasoon verrattuna. Lontoon vessamiehet tienaavat arviolta suunnilleen saman verran, tippeinä.

Niin tosiaan, unohdinkin mainita. Lontoossa on melkein joka mestassa vessassa sellainen kaveri joka ensin osoittaa sopivan loossin (näkee ilmeisesti ilmeestä minkä kokoinen hätä on kyseessä), suorituksen jälkeen avaa hanan käsien pesua varten, tarjoaa paperin ja lopuksi suosittelee sopivaa hajuvettä. Mukavaa kun saa tällaista palvelua, mutta suomalaisina ymmärtänette ahdistuksen määrän kun joku tuijottelee paperi kourassa kun peset käsiä ja huomaat, että kolikot on takin taskussa pöydässä. Perussuomalaisia "En kussut käsille, ei tartte pestä" tai "En pese käsiä, niin ei tartte tippaa" - tyyppisiä lähestymistapoja saatettaisiin katsoa täällä hieman kieroon, etenkin kun tuota hienoa maailmankieltä niin harva täällä ymmärtää.

Kun pyörimme ympäriinsä kaupunkia ystäväni kämppiksen ihkauudella M3 bemulla, tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, sillä mukava peruskaksio hyvältä alueelta läheltä keskustaa maksaa jotain 600-700 kiloa paikallista rahaa. Eli bauttiarallaa miljoona juroa. Mainitsinko muuten, että ystäväni kämppis on joku perkeleen kiinteistöhemmo. Ilmeisesti niistäkin hommista irtoaa hilloa, kun ikää ylipainoisella pimulla oli jotain 24-27 välillä, maksimissaan ja alla auto, jota Olutmaisterinkin Suomessa hyvänä pidetyillä liksoilla maksaisi muutaman vuoden, jos ei maksaisi veroja eikä kuluttaisi lainkaan.

Tämä kyseinen rusto maksaa makuuhuoneesta vessalla 3h+keittiö kämpässä 700 puntaa, kun ystäväni 2x3 metrinen minihuone kustantaa 500 puntaa kuussa. Tässä vaiheessa harkitsin alan vaihtamista kiinteistösijoittamiseen. Kiinteistömaisterin titteli ei kuitenkaan kuulostanut tarpeeksi seksikkäältä. Hintavertailun vuoksi mainittakoon, että Olutmaisterin Roban kaksiosviitti Suomen pääkaupungissa, Stadissa, maksaa 650 eurorahaa kuussa (£400, tosin varsin kilpailukykyinen vuokra) ja on laadultaan parempi kuin yksikään Brittiläinen paskaloossi yksinkertaisilla ikkunoilla ja paskahuussilla, joka kestää 4 tuntia täyttyä.

Perjantaina mulla oli duunibisneksiä ja tämän antoisan päivän aikana minulle selvisi Uukoon suurin ja parhaiten pidetty salaisuus sitten Normandian maihinnoususuunnitelmien; Missä ovat Brittien kaikki kauniit naiset? Vastaus: Lontoon mainostoimistoissa. Melkein olisi Mobilattia tarvittu tai vähintään niskahierontaa vierailujen jälkeen, sen verran Olutmaisterin pää pyöri. Ihan kuin Alkon laatuolutosastolla. Kovin harmillista on, että uuden projektin myötä, Olutmaisterin tehtävät liittyvät hyvin läheisesti kyseisten toimistojen ihmisiin, bisnesmielessä luonnollisesti.

Asustelin viikonlopun siis ystäväni, johon aikanaan jenkeissä tutustuin, kämpillä Fulhamissa. Olin aiemmin varannut toiseksi yöksi hotellin, jonka hotellihomot perumisestani huolimatta veloittivat kortiltani. Verbaalisesti lahjakas sähköposti odottaa huomisaamuna laatikossa.

Perjantain niskajumpan jälkeen mentiin oluille, jotka loppujen lopuksi venyivät varsin myöhään, kuitenkin aiheuttamatta suurempaa suun kuivumista seuraavana aamuna. Lauantaina käppäiltiin pitkin Lontoota ja pari räpsyäkin jäi matkaan kämppiksen kameralla, kun omaa en ole vielä(kään) saanut huollosta haettua. Kuvat, antoisine Lonely Planet-tasoisine selityksineen ovat tuolla lopussa, jos jotakuta kiinnostaa.

Lauantai-iltana oli suuri kansallistapahtuma; MM Rugbyfinaali Englannin ja Etelä-Afrikan välillä. Lontoossa sattui olemaan muitakin samaisessa Olutmaisteriohjelmassa olevia tyyppejä, joten katseltiin ottelua mukien takaa, tai enemmänkin pohjan läpi. Peli oli varsin tylsä ja niin oli seurakin, koska painuivat kämpille pelin jälkeen. Mikä häväistys niin hienolle ohjelmalle!!! Olutmaisterille oli onneksi järjestetty perinteiset kotibileet ystäväni kämpillä.

Muutaman metropysäkin ja taksikyydin jälkeen selvisin kämpille, jossa tyttöjen bileet olivat jo vähintäänkin kovassa vauhdissa. Siinä se ilta sitten vierähti tölkin pohjaa tuijotellen. Ei kuitenkaan sillä tavalla kuin usein yksinäisen suomalaisen näkee baarissa tekevän pään nojatessa käsivarsiin kyynelten soittaessa surumusiikkia mukin pohjaa vasten. Ei suinkaan, vaan varsin positiivisessa mielessä. Suun kuivuusaste aamulla oli hieman suurempi kuin lauantaina, mutta selvittiin jossain vaiheessa kuitenkin liikenteeseen. Kuten jo mainitsin, tehtiin Tour de London autolla ja poikettiin parilla torilla, lopuksi päätyen Harroldsin teen kautta lentokentälle. Säät oli koko viikonlopun täysin kohdillaan, joten kaupungilla pyöriminen oli erittäin mukavaa ja seura, jos ei fiksuinta, niin varsin kaunista kuitenkin.

Matka kotiin tuntui vähintäänkin turhalta. Hommahan alkaa kiireisessä kaupungissa jonottamalla metroasemalle. Luit oikein. VITTU JONO METROASEMALLE. Siis sisään sinne asemalle. Olutmaisterin tehokkuudenoptimoimismittari pamahti saman tien punaselle ja ahdistus kasvoi. Tunnin metromatkan jälkeen saavuin Heathrown ihanalle lentokentälle, jossa odotti noin 1½ tunnin odotus, kun joku vitun nokkela paikallinen kiinteistöapina sanoi, että siellä kestää turvassa jne.. Paskat. Mutta odottamaan siis jouduin kuitenkin, ajoissa kun olin. Edinbraa ei vissiin sunnuntai-iltana ole mikään hekumaalisin matkakohde, koska maailman pienimpään räpsyyn vaivautui parikymmentä ihmistä, odottamaan käsittämättömästi syntyneessä lentokonejonossa seuraavat puoli tuntia. Lopuksi lento kesti noin tunnin ja Edinborousta matka hoitui kotiin mutkattomasti kumijalalla.

Rankka viikonloppu ja vieläkään ei ole ihan päässyt univeloista eroon. Asiaa ei auttanut alkuviikon koulutusreissu Leedsiin, josta juuri saavuin. Iltaohjelmaa kun sielläkin oli järjestettynä. Huomenna on kiireinen päivä duunissa ja illalla luvassa kameran haku huollosta (jos ehdin) sekä standuppia parin frendin kanssa. Pakatakin pitäisi, koska perjantaina lähden suoraan duunista kohti ihanaa, mutta kuulemma jo varsin kylmää kotimaata. Mukava tulla käymään. Lainaan tähän loppuun Markus Kajon hienoa kommenttia kotimaamme ihanista asukeista: "Suomalainen mies on onnellisimmillaan, kun hän omassa saunassa pienessä humalassa miettii, miten muut surevat hänen hautajaisissaan."

Tähän pyritään viikonloppuna. Edinburgh yli ja ulos!


Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, suuren kävijämäärän (noin 80-90 000 viikossa) ja jo aiheutuneiden tekijäoikeuskiistojen takia Olutmaisteri ei voi vaarantaa omaa, ystäviensä tai kollegojensa vähäistä mainetta. Tästä syystä olen päättänyt olla julkaisematta kuvia itsestäni tai muista elämääni enemmän tai vähemmän osallistuvista henkilöistä. Tämä on ehkä lukijan kannalta ainoastaan hyvä asia. Kuvat ovat käänteiskronologisessa järjestyksessä.

Thames puro ja Lontoon silmäksi kutsuttu maailmanpyörä

Samaisen puron vettä

Joku häppeninki jollain aukiolla

Kiinakaupunki

Portobellon antiikkimyyjäiset Notting Hillissä. Olutmaisteri haluaa painottaa tässä vaiheessa naisseuran ylivoimaa väittelyssä antiikkimyyjäisten kiinnostavuudesta sunnuntaikrapulassa.

Piccadilly plaza. Jotain teatterimestoja kulmilla.

Täähän onkin sitten toi...no joku katu Bukkinhamin palatsilta poispäin kuiteskin

Tää on nyt sitten se itse palatsi

Tämä on pelikaani

Iso-Beni

Tiukka viikonloppu

Duuninjälkeiset oluet, amerikkalainen ystävä, olutta, unta, pekonia, futista, olutta, rugbya, olutta, "illallinen", unta, krapula.

Tossa viikonloppu tiivistettynä. Jotta ei menis ihan tylsäksi tää ploki, niin avaan vähän syvemmin viikonlopun tapahtumia.

Tosiaan, mulla oli jenkkiajoilta tuttu frendi täällä kylässä ja kuten edellisessä viestissä epäilin, homma ei päättynyt onnellisesti. Mutta hauskaa sen sijaan oli. Jengiä oli paljon liikenteessä ja etenkin lauantai oli hyvin urheilupainotteinen. Skotlanti voitti Ukrainan ja Olutmaisteri kuittasi viikonlopun laskut nerokkaalla 5 juron betillä 22.00 kertomiselle 3-1 tulokselle.

Pitääkin tässä oikein avautua kun saatiin paskaa palvelua sporttibaarissa. Yriteltiin haistella vähän mukavempia katselupaikkoja erittäin täydessä sporttikuppilassa. Mentiin "ravintolan" puolelle, jossa oli mukavammin tilaa ja päästiin istumaan. Sitten siihen tulee sellainen parikymppinen elämäänsä kyllästynyt tarjoilijahupakko jotain mutisemaan, että ei saa hengaa täällä jos ei tilaa mitään. No, mehän heti nokkelina poikina tilattiin oluet, johon kyseinen rusto totesi, että olutta ei tarjoilla pöytään ilman ruokatilausta. Kiroiltiin siinä sitten hetki ja edellisestä viekastuneena tilattiin toiselta tarjoilijatädiltä ämpärillinen ranskalaisia pottuja. Tämä täti olikin oikein mukava ja hymyili. Saatiin luonnollisesti myös oluet ruoan kylkeen.

Mielestämme olimme oikeutettuja nyt suorittamaan lukuisia oluttilauksia, koska olimme tilanneet myös ruokaa. Mukien tyhjennyttyä vinkattiin se eka ärsyttävä rusto siihen ja lyötiin oluttilaus sisään. Akka katsoo meitä hetken, tuhahtaa ja toteaa suomeksi käännettynä, että puhuessaan ruokatilauksesta hän ei tarkoittanut ranskalaisia jaettavaksi kahden kesken. Vasten tahtoaan hän kuitenkin vinkkasi sen hymyilevän tarjoilijan paikalle ja saatiin tilaus läpi. Joimme useita oluita.

Kuten jo mainitsin, ottelu päättyi Olutmaisterin vedonlyönnin kannalta mainiosti. Tippasin hymyilevälle tytölle 5 puntaa ja annoin pahaa silmää toiselle horolle. Hiljaisen miehen protestina ajattelin kusasta nurkkaan lähtiessäni, mutta päädyin rauhanomaisempaan ratkaisuun ja kirjoitin sähköpostipalautteen. Onhan se nyt vittu ku lapsityövoima alkaa hyppimään maksavien asiakkaiden silmille. Jos ei hommat kiinnosta menkkojen aikaan niin jää kotiin. HORO!

Muutamia tynnyrialeja myöhemmin oltiin suuremman joukon kera tarkastelemassa Englannin voittokulkua kohti Rugby-finaalia. Ranska sai tukkaan, mikä on heille oikein, ärsyttäviä kun ovat.

Oli mulla toinenkin juttu, joka ei kyllä liity mitenkän skotteihin tai olueen, mutta vaikuttaa Olutmaisterin elämään ja muutenkin vituttaa. Yritin tässä nimittäin viime viikolla tehdä rahanostoa käyttämäni vedonlyöntitalon tililtä henkilökohtaiselle tilille. Tämä osoittautui huomattavasti haastavammaksi kuin rahojen laittaminen pelitilille. Kyseinen putka nimittäin vaatii kopion ajokortista, luottokortin viimeisistä numeroista ja kortin kääntöpuolesta, jolla rahaa olen pelitilille alunperin laittanut. Tästä tuli ilmoitus sähköpostitse useita päiviä siirtoyrityksen jälkeen. Nyt raha on jossain vedonlyöntiputkan digitaalisessa kassalaatikossa, koska tilillä ei ole muuta kuin eilen voitetut rahat, omalla tilillä ei ole senkään vertaa ja nettisivulla on viesti, että siirtoa ei voitu käsitellä ongelman vuoksi. Hienoa kommunikointia!!

Noh, tämä ei vielä varsin sietokykyiselle Olutmaisterille tuottanut suurtakaan tuskaa. Tehtävä ei myöskään ollut ylivoimainen, sillä osaan käyttää phaksia, minulla on ajokortti ja onneksi myös vielä sama Visa-korttikin. No siinä sitten phaksailin lippuja ja lappuja menemään ja soittelin perään asiakaspalveluun. Luottokorttini sattuu olemaan erittäin tyylikäs, mutta tässä tapauksessa valitettavasti, täysin musta. Asiakaspalvelusta todettiin, että muut liput on ok, mutta luottokortin numeroista ei saa selvää. Siinä sitten phaxailin ja soittelin perään muutaman kerran. Luovutin ja räppäsin kortista kuvan kotiin päästyäni ja meilasin sen perjantaina. Tänä aamuna digitaalisessa postilaatikossa odotti verbaalisesti erittäin lahjakas viesti: "Hei, kiitos lähettämistänne kopioista. Huomioikaa ystävällisesti, että tarvitsemme vielä kopion kortin takaosasta." Viestiin oli copy-pastetettu eri fontilla pyyntö antaa palautetta asiakaspalvelusta linkin kautta. Lupaan, että palautetta tulee, ei tosin kovin rakentavaa.

Kameranihan on huollossa, joten uusien kuvien ottaminen on vähän vitun vaikeaa. Aikaisemmissa fakseissa olin jo sata kertaa laittanut kopion luottokortin takaosasta. Lähetin vastaukseksi verbaalisesti huomattavasti lahjakkaamman viestin, jossa suunnilleen sanottiin, että paprut on lähetetty, joten nyt vittu ne rahat jollekin tilille ja jos ongelmia tulee, niin te soitatte minulle numeroon... Loppuu toi saatanan viestien lähettely.

Ja lopuksi iloisempiin asioihin. Sain täytettyä yhden tärkeimmistä tavoitteistani Skotlannissa. Maistoin kansallisruokaa, eli friteerattua Mars-patukkaa. Tätä kulinaristista nautintoa on saatavilla vai Yhdistyneen kuningaskunnan pohjoisimmista osista, Skotlannin maasta. Maultaan täyteläinen ja erittäin hyvä kokonaisuus nautittuna tuhannen päissään portailla istuen kalaperunaillallisen jälkeen kruunasi viikonloppuni. SUOSITTELEN!

Jatkan friteeratun ruoan syömistä, hikoilua ja elokuvien katsomista. Palaan astialle ensi viikolla.

Selkäkipuja ja muita ahdistuksia

Juuu, tosiaan joku peijakas iski alaselkään viikonlopun aikana ja maanantaina en saanut sukkia jalkaan ilman, että makasin selälläni sängyssä. Vieläkin aika kipeä. Pitänee mennä loppuviikosta lekuriin, jos ei ala helpottamaan. Ei mitään hajua mistä johtuu, mutta eipäilen, että ~8 kilon rikkaimurilla on jotain tekemistä asian kanssa.

Tuli eilen aamulla bussia odotellessa pari juttua mieleen, niin ajattelin, että pitää jakaa ne teidän kanssa. Oli muuten ensimmäinen aamu, kun satoi kunnolla vodaa duuniin mennessä. Jos vettä tulee, niin sitä yleensä tulee päivisin, mutta aamut ja illat ovat kuivia, tai siis niin kuivia kuin ne täällä saarella nyt voi olla. Mutta tänä kyseisenä aamuna kuitenkin tuli vettä.

Bussi on Edinburin ainoa julkinen kulkuneuvo. Osa busseista on kaksi-kerroksisia, mutta linja jolla painan duuniin, on tavallinen. Tai oikeastaan, ei suinkaan tavallinen, vaan hyvinkin erikoinen. Siinä on nimittäin vain yksi ovi. Noh, tämänkään ei vielä luulisi olevan suuri ongelma, mutta kun kaikki Eddinburkin wannabe-bisnesmiehet vetää skrakat kaulassa töihin juuri kahdeksalta, kaikki dösät ovat ihan täynnä. Tämä on todistetusti Olutmaisterille aikaisin mahdollinen pysäkillesaapumisaika. Täydet dösätkin vielä menisi, jos joku olisi keksinyt sellaisen bussin, että yhdestä ovesta voi mennä kahteen suuntaan yhtä aikaa. En ole sellaista vehjettä vielä bussiliikenteessä ennen nähnyt, eikä niitä ole täälläkään.

Eli kun ensin pari kolme tupaten täyttä bussia ovat tilan puutteessa ajanut kylmästi vilkuttaen Olutmaisterin kantapysäkin ohi, seuraavan bussin pysähtyessä, kapuaa yksi sata ihmistä ulos ja toinen sata sisään, samasta ovesta tietenkin. Sitten Britti-insinööri on kehittänyt korttisysteemin, joka mitä todennäköisimmin soittaa joka kerta konttorille varmistaakseen bussikortin, kestää jokaisella sadalla bussiinousijalla Olutmaisterin aamukohmeloon nähden aivan liian kauan. Kaiken kukkuraksi, tämä kaikki tapahtuu 100 metrin välein, koska maailman toiseksi lihavin kansa voisi kenties menettää arvostetun asemansa, jos kävelisi pidemmälle. Olutmaisterille jää siis kaksi vaihtoehtoa, joko mennä pysäkille ennen 08, mikä on osoittautunut haasteelliseksi tai vasta 8.30 jälkeen, jolloin tilanne taas helpottuu.

Viikonloppuna on amerikkalainen ystäväni tulossa Edinburgkkiin kyläilemään, jos sen nyt tolleen kauniisti laittaa. Lainaan ystäväni viestiä: "I m up for boozing on friday and all day satuday what do you say?" Vastasin "yes" kuten me täällä Skotlannissa yleensä houkutteleville tarjouksille teemme. Hän näki myös tärkeäksi mainita, ettei hänellä ei mitään ryyppäämistä häiritsevää tekemistä myöskään lauantaina päivällä. Eli niille, joilta amerikka ei taivu, vaikuttaa siltä, että tämä ei pääty hyvin. Palaan asiaan sunnuntaina, joka on jo perinteisesti ollut Olutmaisterin päiväkirjapäivä.

Viikonloppu on taas penkkiurheilun täyteinen. Skotlanti kohtaa Ukrainan ja Suomi Belgian. Illemmalla toivon vihdoin näkeväni Ranskan saavan tukkaan Rugbyssa. Meillä on myös jonkinnäköinen get together-tyyppinen tapahtuma kaikkien Edinburgissa olevien nykyisten ja vanhojen samassa ohjelmassa olleiden kanssa. Huomenna vie duunipäivä Glasgowhun ja illalla pidämme kenties suomalaisen kollegani kanssa jokaviikkoisen perinteeksi muodostuneen komediaillan katsomalla standuppia paikallisessa komediakuppilassa.

Huomio:

- Moni skotti ei käytä sateenvarjoa, vaan toljottelee mieluummin puku päällä tukka pystyssä sateessa odotellen bussia, joka pysähtyy 100 metrin välein päästämään 100 ihmistä ulos ja ottamaan toiset 100 sisään samalla tarkastaen jokaisen korttia liian kauan.

ps. Koska Olutmaisterin ploki saavuttaa vähintään 80 000-100 000 kävijää päivittäin, olutmaisteri on päättänyt ottaa tilanteesta hyödyn irti ja on aloittanut olutkaupustelun rinnalla markkinointiharrastuksen. Tämän harrastuksen tuloksia voitte ihailla vilkkumassa tuossa oikealla -->

Kuukauden kokemuksella

Huomenta!

Kello on jotain päälle yhdeksän aamulla ja meikä kirjoittelee jo blogia. Rauhallinen ilta siis eilen; Rugby-matsi ja pari olutta. Illan pettymys oli, että Uusi-Seelanti, ehkä maailman kovin Rugby-joukkue, hävisi Ranskalle. Muuten en paljoa lajista ymmärrä tai edes välitä, mutta kunhan Ranska häviää, niin kaikki on hyvin. Tässä tapauksessa kaikki ei siis ole hyvin. btw. Nyt ymmärrän miksi laji ei Suomessa niitä kovin suurta suosiota; World Rugby Ranking (skrollaa vaan ihan reilusti).

Piti eilen käydä myös viemässä kamera huoltoon ja käydä etsimässä parturi. Päivä oli erittäin hieno, mutta sen sijaan, käytin sen sisällä krapulassa koneen ääressä.

Joo, kuukausi tosiaan takana ja aika on mennyt erittäin nopeasti. Kohta huomaa, että on kevät ja aika kaivaa mun erittäin (epä)luotettava Nykistä ostettu 30 dollarin matkalaukku, vähän jeesusteippiä että saa sen kiinni ja ruveta lyömään kamoja kasaan seuraavaa pestiä varten. Noh, ehkä kuitenkin eletään nykyhetkeä ensin.

Ruokahan täällä on paskaa, kuten kaikki jo tietävät. Vastapainoksi olen yrittänyt vähän urheilla. Se on kuitenkin osoittautunut haasteelliseksi, koska viikolla aika on kortilla ja viikonloppuisin on krapula. Kävin kuitenkin viikko sitten kurkistamassa paikalliselle terveysklubille. Täällähän ei juuri kellaripunttiksia olekaan. Sain mukavan kierroksen ja paikka oli todella hieno kaikkine härveleineen, uima-altaineen, jumppatunteineen jne.. Ainoa vähemmän hieno asia oli 60 punnan kuukausihinta + 30 rekisteröintimaksua. 135 egeä kuukauden sporteista..PUUUH! No, olen kyllä huonomminkin sijoittanut rahoja ja paikka oli aika magee, joten katsotaan josko jossain välissä talven paskat kelit vie Olutmaisterin sisäurheilun pariin. Tällä hetkellä pelailen potkista parin porukan kanssa ja juoksentelen silloin tällöin.

Mitä oluen juontiin tulee, olen alkanut tykkäämään paikallisista vähemmän hiilihapotetuista aleista ja vastaavista herkuista. Tähän kategoriaan kuuluvat ns. Cask Alet, eli suomalaisittain tynnyrialet. Herkku saadaan lasiin "pumppaamalla" hanaa ja parin minuutin tanssin jälkeen se asettuu valmiiksi herkuttelua varten. Ensipuraisu on pohjoisille makuherjoille vähintääkin erikoinen, mutta maku huipentuu loppua kohden ja pohjan häämöttäessä pitääkin jo tilata toinen. Tervetuloa maistelemaan! Suomesta näitä herkkuja löytää hyvin harvoista olutravintoloista ja niissä kun ei "oikeaa olutta", eli Karhua myydä, niin ei sinne suomalainen myöskään mene. Täältä löytyy myös erinomaisia viskikuppiloita, joista ei olutta tai muutakaan roskaa saa. Myös ilmaisia maistiaisia on tarjolla joissakin viskikaupoissa. Tervetuloa maistelemaan!

Harmi, että toi kamera ei skulaa, tai no taitaa sillä kuvia voida ottaa...otanpa sittenkin yhden hassun kuvan.

Katsokaas ystäväiseni, tämä on imuri ja imurin vieressä on sänky. Sängyn alla on likaa, mutta toi VITUN IMURI EI MAHDU SINNE! Ei tullu pisamanaamainsinöörille mieleen, että joku voisi haluta yrittää imuroida myös alle metrin korkuisten tasojen alta. Ei insinöörille myöskään juolahtanut mieleen perusfysiikan lait: tavaroita on sitä raskaampi siirrellä, mitä enemmän ne painaa. Tämä seksikkäänsinisenvärinen putkilo nimittäin painaa varmaan jotain 5-10 kilon välillä. Miksi ihmeessä tuo koko koneisto on pitänyt integroida tohon runkoon?? Kokeileppa ensi kerralla itse ottaa sen imurin letkun lisäksi se koko härveli syliin ja rullaile sen kanssa joka kulmassa edestakaisin. Pitäny oikein renkaat laittaa, ku ei muuten pystyisi ollenkaan liikuttelemaan...jätän imuroimisen seuraaville asukkaille.

Äkkiseltään ei tule mitään erikoisia huomioita mieleen. Lisäilen jos muistan.

Tuli tässä mieleeni, että olin täällä pari vuotta takaperin, ja koska kamerani on toistaiseksi epäkunnossa, leikkaan ja liimaan tähän pari muutaman vuoden takaista kuvaa Skotlannista ja pari räpsyä alkukesältä kun olin haastatteluissa.

Skottilainen taksi

Glasgown ostoskatu

Tori nimeltä Haymarket Edinburghin vanhassa kaupungissa

Ärsyttävä kaveri

Edinburghin linna huonossa kuvassa

Joku Loch (järvi) tossa kulmilla

Edinpurkin kaupunkimaisemaa

Joku räpsy. Edessä vanha kaupunki