Mo!
Olin ensimmäistä kertaa Olutmaisteritutkintoni aikana Suomessa käymässä. Vierailulla ei ollut mitään tekemistä edellisen tutkintoni valmistumisen kanssa, koska niihin kekkereihin en mennyt, enkä ollut niin koskaan aikonut tehdäkään. Kun silmissä kajastaa Euroopan Olutmaisterin titteli, ei ”Diplomi-insinööri” kuulosta enää kovin seksikkäältä, jos se koskaan on siltä kuulostanutkaan.
Ystäväni täytti viikonloppuna 30 vuotta, mutta tämäkään ei ollut syynä vierailuuni. Tarkemmin ajateltuna, vierailulleni ei ollut syytä. Oli mukavaa nähdä kavereita ja juoda paljon olutta. Suomalaiseen olueeseen ei Olutmaisteri kuitenkaan koske, paitsi nurkkaan pakotettuna, eli kun muuta ei ole tai jos joku tarjoaa (mitä ei suomalaisessa olutkulttuurissa kovin usein tapahdu).
Pidennetty viikonloppu meni siis mainiosti ja oli mukavaa kun ei tarvinnut nostaa juroakaan koko reissulla. Tähän ei ollut todellakaan syynä reissun edullisuus tai se, että anteliaat ystäväni olisivat minulle mitään tarjonneet, vaan se, että Suomessa on juroopan kehittynein maksujärjestelmä, ja se on fakta. Kortti siis vinkui ja vikisi.
Sää oli synkkä ja Helsingissä tuuli enemmän kuin muistin. Olut oli vaahdotonta ja ihmiset humalassa, minkä muistin hyvin. Sain nuhan. Palaankin hetkeksi härmän olutkulttuuriin. Onhan se nyt vittu, kun joku on laittanut kuplia olueeseen, puhumattakaan siitä, että se vaahdoton pinta jäisi alle sen ½ litran merkin!?! Tässä on sama ilmiö kuin monessa muussakin asiassa, jota blogilla kommentoin. Kun ihmiset ei tiedä paremmasta, niin on helppo tyytyä siihen mikä tulee annettuna. Onneksi maailmalla koulutetaan tällaisia päteviä oluen suurlähettiläitä parantamaan jälkeenjäänyttä tilannetta ja pehmentämään härmäläisen ensiaskelta vaahdollisten ja makua sisältävien oluiden maailmaan.
Toinen ongelma perseellään olevassa olutkulttuurissamme on ulkolaisten oluiden vähyys ja sen takia niiden huono laatu. Tilasin eräässä Helsingin "Brittiläisessä" kapakissa erään panimomme keulatuotteet ja sen laskeminen kesti niin kauan, että meinasin kysyä, löytyisikö jotain tavaraa pullosta. Suomessa kun olut virtaa mukiin nappia painamalla, ei suinkaan kahvasta, joka siinä hanassa sitä varten on. Nappia kun painaa, niin olutta tulee juurikin tuopillinen. Yleensä tämä tapahtuukin varsin ripeästi, mutta jos joku sattuu tilaamaan ulkolaisen erikoisoluen, jota menee muki viikossa, vaahtoamisen takia se hanavetkuilu kestää vuoden. Loppujen lopuksi hanassa seissyt mahtituotteemme maistui voimakkaan nuhankin läpi aivan paskalta. Hienoa kuitenkin, että olutravintolakulttuuri paranee ja ulkolaisia hyviä oluita Suomeenkin virtaa kasvavalla vauhdilla. Harmillista, että niistä ei monessa paikassa osata pitää huolta.
Mikään ei Suomessa siis ollut muuttunut. Pari muutakin asiaa matkan varrelta jäi Olutmaisterin mieltä kaivelemaan.
Keskimääräisen innovatiivisenä ihmisenä en voi uskoa, että lentomatkustaminen on nopein liikkumisen keino mihin ihmiskunta pystyy. Koneethan sinänsä kulkevat ihan haipakkaa ja mukavan elokuvan tai lehden parissa lentomatka keskivertoa reilusti lyhemmillä jaloilla sujuu ihan mukavasti. Koneeseen pääsyäkin on kehitetty koko ajan, vaikka partamiesten tornikeikan jälkeen se merkittävästi hidastuikin. Tsekkaus ja muut sydeemit on tehty aika helpoksi netin kautta ja jopa tekstarin kanssa voi mennä putkelle asti pällistelemään. Turvatarkastuskin sujuu jo joillain kentillä sopivaan aikaan kohtalaisen mutkattomasti, etenkin kun ihmiset alkavat oppia miten siitä pääsee sutjakkaasti läpi. Ihmettelet varmaan, että mitä helvettiä se Olutspede siellä sitten huutelee. No sitä vittu huutelee kun nuo samat prosessit joutuu tekemään sata kertaa muutaman hassun lennon takia, eikä ne todellisuudessa toimi Helsinki-Vantaan kovinkaan monessa paikassa.
Ensimmäinen ohjeeni matkustajiksi aikoville on; välttäkää Manchesterin lentokenttää, etenkin jos jatkatte UK:n sisäisellä lennolla. Kun eivät Britit osaa opaskylttejä laittaa, saati suunnitella kenttää niin, että pääsisi kulkemaan terminaalien väliä ilman uutta check-inniä, niin ei mikään ihme, että maailman hallinta on siirtynyt rapakon toiselle puolelle. Jatkolennolle tsekkaaminen ei onnistunut edes Helsinki-Vantaalta, joten Mansessa edessä oli siis sama rulianssi, kuin jokaiselle lennolle mentäessä, toiseen kertaan.
Muuta Eurooppaa tiukemmassa turvassa parilla hernaripurkilla varustettu sinetöitu käsimatkatavarapussi herätti hieman keskustelua, mutta sääntöjen niin sanoessa, Olutmaisteri sai herneherkut turvallisesti Edinburggiin. Mansen kenttä on siis paska ja ruma, eikä toimi. Lisäksi pisamainsinööri on omissa päissään miettinyt erinomaisen antiterrorismikeinon; kun ei ole roskiksia, niin ei voi laittaa pommia. Protestiksi Olutmaisteri heittää roskat lattialle.
Kun lopulta päästiin naurettavan kokoiseen ropellikoneeseen, niin eihän mun laukku mahtunut sinne vitun lokeroon. Ihme sinänsä, koska kokeillessani sitä esimerkkilokeroon lentokentällä, ei ongelmia ollut. Paska lentokenttä!
Matkani huipentui taksikyytiin, jonka poikkeuksellisesti yksityisen sijaan päätin ottaa siitä tolpalta. Kuljettajalla oli varmasti Wunderbaumit (sellaiset pimppiauton peruutuspeilissä roikkuvat kuusen muotoiset legendaariset käryttimet) joko kainaloissa tai auton ilmastointijärjestelmässä. Sen verran kutkuttava ja voimakas haju oli, että semiallergista Olutmaisteria rupesi melkein aivastuttamaan. Kun yritti hengittää suun kautta, rupesi kurkkua kutittamaan.
Rankan ja ylisyödyn sekä -juodun reissun jälkeen olen päättänyt antaa ylihinnoittelun järjettömyydelle periksi ja hypätä kapitalismin oravanpyörään ostamalla kuukausilipun paikalliselle voimaklubille. Mesta on kyllä hieno uima-altaineen, punttiksineen, jumppipumppineen ja saunoineen, mutta ei silti 30 punnan rekisteröintimaksun ja 60 punnan kuukausimaksun arvoinen. Kuitenkaan Olutmaisterin pohjolassa karkaistu selkäranka ei ole tarpeeksi vahva motivoidakseen herran lenkkeilemään duunin jälkeen vilakkaan ja kosteaan Edinburghin pimeään iltaan. Oluthan maisterille kuitenkin maistuu ja se alkaa näkyä jo vyötäröllä. Jotain on siis keksittävä ja pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti