Viina kirves perkele!

Moi!

Eli Suomessa siis ollaan. Vaikka tarinaa ei täältä varmaan niin paljoa synnykään, päivittelen blogia aina kun siihen näen aihetta. Nyt näin on, nimittäin paluun after shokit on kärsitty ja kyllä positiivisia ja negatiivisia kulttuurieroja löytyy näinkin päin.

Aloitetaan nyt vaikka noista töistä. Ensimmäinen paluushokki on paikallinen suomalainen työkulttuuri ja etenkin työajat. Suomessa kun hommia väännetään kahdeksasta neljään ja pidetään välissä joku kuusi kahvitaukoa. Joo joo, tehdään tehokkaammin ja niin päin pois. Veikkaan, että edes paatunein SAPpi-insinööri ei pysty painamaan nappia kahta kertaa nopeammin kuin jurooppalaiset kolleegamme.

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, duunissa on ollut oikein kivaa ja Suomen olutbisnekset alkaa jo hahmottumaan mukavasti, ainakin sisäisesti nautittuna. Hyvä asiahan Suomessa on, että ei tartte pitää niin paljoa ääntä itsestään ja hyvät duunit huomataan ilman ylimääräistä kahdeksaa viikottaista sähköpostia puolelle toimistolle siitä, miten kuinka sitä on taas tänään puhuttu menestyksekkäästi puhelimessa.

Panimoalalla tuntuu täälläkin olevan ihan railakas meininki ja se on hyvä. Kaiken maailman humppatapahtumaa löytyy ja tuotteita saa tarvittaessa kotiinkin, mikä on myös mukavaa. Nuo järjestelmälliset 3 kahvitaukoa vain eivät ihan sovi Olutmaisterin briteissä friteerattuun pääkoppaan. Toisaalta hyvä, sillä ilman niitä, suljetussa konttorissa (avokonttorin vastakohta) "ahkera" suomalainen ei paljon sosialisoisi, etenkään kun töissä ei saa olla edes pikkumaistissa.

Toinen asia mikä aina nousee hyvin esille kun palaa Suomeen, on tää helvetin jänkäläisen oma kehu. Tällä siis tarkoitan sitä, että Suomessa on kaikki niin saatanan hyvin, paremmin kuin muualla, eikä maailman murheet meitä kosketa. "Ei se finanssikriisi Suomeen tule kun täällä hoidetaan raha-asiat niin hyvin"-, "Täällä toimii toi joukkoliikenne ainakin niin hyvin, että..."-, "Täällä tehdään muun maailman työt puolessa ajassa, niin jää aikaa kahvitauoille"-tyylisiä kommentteja ei varsinaisesti ole tarvinnut etsiä. Olutmaisteriperheen sijoitukset on ainakin sulaneet kun napajäätikkö, joten voisin äänestää tuota ensimmäistä vastaan. Kaikki Kampin läpi ruuhka-aikaan bussilla ajaneet tietävät, että toinenkin kommenteistä on puhdasta paskaa ja reilusti. Kolmatta aihetta sivusinkin jo aiemmin ja siitähän voi jokainen perussuomalainen ja muidenkin puolueiden kannattajat olla mitä mieltä haluavat, mutta Olutmaisterin mielipide on selvä.

No, Olutmaisterin blogin tarkoitushan on kertoa mukavia tarinoita maailman menosta ja pitää hauskaa paikallisen kustannuksella, tässä tapauksessa härmäläisten. Onhan Suomessa kyllä moni asia hyvinkin. Esimerkiksi, päätimme Suomen kesän (Skotlannin kesä oli myös paska, joten pystyn astumaan härmäläisiin saappaisiin) maaseudulla saunoen, uiden ja syöden. Mikäli oikein muistan, oli paikalle tuotu pari oluttakin. Mikäpä mukavampaa?

Olutmaisteri osallistui myös erittäin turvallisen oloiseen keskisyksyn kokon polttoon. 10 umpihumalaista ajokunnotonta sytyttämässä ja pitämässä yllä 2-metristä kokkoa puolilta öin vähintään 20 kilometriä lähimmästä sairaalasta, ei ehkä ole vuosisadan idea, mutta eihän jurrissa mitään koskaan satu, eikä tälläkään kertaa. Oli erittäin mukavaa!

Palataanpa vielä hetkeksi härmän hauskuuksiin. Suomalainenhan ei puhu eikä pussaa. Suomalainen ei myöskään lähde mihinkään helevetin humphutuksihin, kuten naamiaisiin. Niinpä Olutmaisterin kaverin teemalla varustetuille 30-vuotispäiville ei kovin paljon pukeutuneita saapunut, paitsi Olutmaisteri. Meet Paco, el chico guapo y muy peligroso!



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, kuten Suomessa sanotaan: Hei hei!

Apdeittaus

Heippa!!

En ole pariin viikkoon kirjoitellut kun mitään avautumisen arvoista ei ole tapahtunut. Edinbroo on vielä paikallaan ja minä siellä.

Ensimmäiset pätkät ohjelmasta on nyt täynnä ja kaikennäköistä kissanristiäistä on ollut kun ihmiset vaihtaa maisemia. Duunissa on ollut tosi kiirettä kun ensimmäinen placementti loppuu pian ja tämä viikonloppukin menee pitkälle töiden parissa, ja kaljotellessa, luonnollisesti. Mikäs sen mukavampaa kuin hakata Exceliä krapulassa.

En ole tasan viikkoon käynyt kaupassa, mutta olen luonnollisesti kuitenkin syönyt, mikä todistaa, että ilta-aktiviteetteja on ollut ja massuun on mennyt peruskalaperunaa ja sormiruokaa. Mistä tulikin mieleen että pitää käydä hakemassa vähän beikkonia ja eguja, että pääsee tästä krapulasta.

Olutmaisterihan jää Edinbrukkii toiseksi puoleksi vuodeksi mutta kämppikseni Frankie (kämppikseni Francoisin futis-kutsumanimi, josta hän ei pidä) lähti tonne Lontoon kulmille. Itse muutan maisemia 1½ viikon kuluttua, mutta ihan tohon kulmille. Duuni puolestaan vaihtuu virallisesti maanantaina. Keskiviikkona saadaan myös jonkinnäköinen tilannekatsaus yritysoston ja duunien suhteen. Sitten tietää paremmin pitääkö ruveta päivittää ceeveetä.

Yksi epämiellyttävä tehtävähän tässä tulee pian vastaan ja se on tosiaan tuo muutto. Onneksi kämppä on vain 5 minsan kävelyn päässä ja uskoisin, että erittäin vaatevetoinen omistukseni mahtuu noin 3 matkalaukkuun, joten varmaan selviän kohtis helposti. Suurempi ongelma on kämpän siivoaminen. Frankie lähti tosta niin tohisten ettei keritty paljoa jynssäillä paikkoja. Keskiviikkona pitää pistää paikat kuntoon kun se tulee pyörähtää Edissä. Nainenkin tulee silloin sopivasti kylään niin hivutan ton Daisonin vaivihkaa peiton alle töihin lähtiessäni, niin ehkä se tajuaa viestin. Saa sitten tohista täällä kun Maisteri itse on töissä. Daisonihan menee meikäläisestä täysin kun se on suunnilleen saman kokoinen, painaa yhtä paljon (katso kuva aiemmista lööpeistä) ja kerää pölyä lattialta yhtä nopeasti kuin minä käsin.

Olutmaisteri käväisi myös Suomessa viime viikonloppuna kun hyvä ystäväni, alias Esbåå-Mikko, meni naimisiin. Suomeen ei sen kummempaa kuulunut. Kivat häät, skidisti lunta ja plussan puolella.

Siinä menee hyvä mies.

Ensi viikolla pääsen taas tutustumaan vanhaan ystävääni jota en aikoihin ole nähnyt, nimittäin UKn junajärjestelmään. Junaverkosto tuntuu ihan kattavalta ja junatkin hintoja lukuunottamatta ihan hyviltä. Joissakin löytyy bisnesluokasta jopa langaton verkko. Jokaisen jakkaran yläpuolella on ”hieno” digitaalinen näyttö, josta näkyy kelle paikka on varattu, jos on. Hienossa systeemissä on yksi kuitenkin feelu. Pisamanaama ei osaa päivittää sitä minkään langattoman yhteyden välityksellä, joten aamujunissa paikkalipullakin voi joutua seisomaan. Joskus näkee myös sellaisen Tsekkiläisen ilmiön, että penkkien selkänojiin on kiinnitetty lappu, jossa lukee kelle paikka on varattu, jos on. Hyvä Frikles!

Uusi kämppänihän on lähellä juna-asemaa, joten varmaankin vaihdan Edinburkin luotettavat ja täsmälliset yksioviset punaiset bussit junaan. Mitään merkittävästi parempaa tuskin on odotettavissa, mutta aikaa ja ainakin hermoja säästyy junaillessa, ja onhan se parempi ympäristölle, niin kuin siitä välittäisin.

Hauska huomata miten Googelin mainosplakaatit toimii tossa oikealla. Heti kun kirjoitin Dublin tohon edelliseen lööppiin otsikoksi, niin vilkkuu kaikennäköisiä Irkkuaiheisia juttuja mainoksissa. Pitääkin seuraavaksi jutella Dysonista niin saadaan imurimainoksia. Muistakaa kilkkailla niitä niin Olutmaisteri saa taas vähän enemmän tynnyriolutta.

Olikohan mulla jotain muuta...eipä varmaan. Mennään näillä sitten seuraavaan kertaan. Nyt pekonikauppaan. Adios!

Joulua ja juhlia

Heipa kaiki!

Kiireiden takia olen taas viikon myöhässä blogikirjoittelun kanssa. Viimeiset 1½ viikkoa on kulunut kavereita viihdyttäessä ja firman juhlissa. Kammosten perhe saapui Merin kanssa Uukoon kamaralle viime viikolla. Valitettavasti Olutmaisterille sattui juuri kyseiseen aikaan kaksipäiväiset firman kekkerit, joten vieraiden viihdyttäminen jäi hieman vähemmälle. Haggikset ja tarpeelliset hommat saatiin kuitenkin suoritettua sekä tynnyriolutta juotiin aivan riittävästi. Kuvamateriaali on toistaiseksi valitettavasti muiden kameroissa.

Päättyvään viikkoon sisältyi reissu Lontooseen, ilta-aktiviteettejä ja firman joulujuhlat perjantaina. Olutmaisterikandidaatit 2007 saapuivat suurimmilta osin Edinburghiin kyseisiin kekkereihin. Tämähän tarkoitti tietenkin pitkiä iltoja ja paljon firman tuotteita. Viikolla jo itsensä uuvuttanut Olutmaisteri vaikutti loppuviikosta vain puolivaloilla kun ei jaksa joka aamu herätä kuivalla suulla ja kurkku sekä pää pipinä. Etenkään jos on töitä, ja niitähän tällä viikolla on yllättävän paljon ollutkin, mikä on oikeastaan hieman kevyemmän jakson jälkeen ihan mukava juttu. Kohta vaihtuu vuosi ja uudet budjetit astuu voimaan, joten tekemistä riittää taas ihan reippaasti. Hyvä homma sekin.

Säät on Uukoossa viilenneet merkittävästi, mutta jostain syystä vaikuttaa, että pohjoisen pääkaupungissa lämpötila on etelää korkeammalla. Lämpötilat vaihtelevat parista pakkasasteesta noin viiteen lämpöasteeseen. Jotain räntäyritystäkin taivaalta on tullut ja taisi joku ranskis kehua jo luntakin nähneensä, mutta mitäpä ne patonginpaistajat siitä tietäisivät.

Aika on kulutut todella nopeasti ja ensimmäinen puolikas Edinburghin keikkaa lähenee loppuaan. Täytyy kyllä sanoa, että ensivibat kaupungista pitivät paikkansa ja olen viihtynyt mainiosti. Duunien puolesta sattui muutamia Olutmaisterista riippumattomia muutoksia, jotka vähensivät työtaakkaa, joka tästä syystä painottui vähemmän seksikkäsiin projekteihin. Viikon puristuksella budjetit lukkoon ja ensi vuoteen uusin silmin, ja projektein. Ensin kuitenkin Suomeen lomailemaan sekä toivottavasti nauttimaan oikeasta lumesta. Lähtö pohjoiseen koittaa ensi perjantaina 21. ja kompassi kääntyy takaisin kohti Ediä 6. päivä tammikuuta. Sen verran on lomaa, että voi käydä pitkäksi aika Timessä.

Pukeutumisesta olenkin jo muutaman kerran jutellut blogilla. Kuvassa kollegani Mike näyttää miten Edinburghissa pukeudutaan. Uskomatonta kyllä, kiltti on yksi virallisimmista asusteista täällä. Kun katsoo kuvaa, on tätä vaikea uskoa!


Esittelenpä tässä ajankuluksi muutamia 2007 Olutmaisterikandidaatteja joulutunnelmissa firman juhlissa:

Portugalin poika Sergio the Christmas Dog. Ihmettelinkin pitkään, miksi jengille jaettiin koirahattuja, kunnes huomasin, että itse Petteriporohan se siinä jöllöttää.

Erwan the French Christmas dog. Ranskalaisvahvistus omaa hieman veikeän olemuksen, kuten kuvasta saattaa havaita, mutta on osoittautunut erittäin hauskaksi vesseliksi.

Olutmaisterikurssin 2007 naiskandidaatit. Vasemmalta oikealle: Sophia saksasta, Camille ja Claire ranskasta.

Tässä kuvassa juhlimme satunnaisella porukalla aikaisemmin valmistuneen Olutmaisteri Sidin synttäreitä. Herra itse ei ole kuvassa.

Toimiston chiguja, osa Olutmaistereita, osa ei.

Kokenut Olutmaisteri Eelco Hollannista vierellään hieman kokemattomampi Laura, britti.

...ja tietenkin myös Olutmaisteri itse.

Ja loppuun kaunis kuva Edinburghin yömaisemasta:


Päätämme lähetyksen joulujuhlien bussitunnelmaan. Videosta ei näe mitään, mutta kuva kertonee idean.

Kotimainen vaahdoton olut ja lentomatkustamisen ihanuus

Mo!

Olin ensimmäistä kertaa Olutmaisteritutkintoni aikana Suomessa käymässä. Vierailulla ei ollut mitään tekemistä edellisen tutkintoni valmistumisen kanssa, koska niihin kekkereihin en mennyt, enkä ollut niin koskaan aikonut tehdäkään. Kun silmissä kajastaa Euroopan Olutmaisterin titteli, ei ”Diplomi-insinööri” kuulosta enää kovin seksikkäältä, jos se koskaan on siltä kuulostanutkaan.

Ystäväni täytti viikonloppuna 30 vuotta, mutta tämäkään ei ollut syynä vierailuuni. Tarkemmin ajateltuna, vierailulleni ei ollut syytä. Oli mukavaa nähdä kavereita ja juoda paljon olutta. Suomalaiseen olueeseen ei Olutmaisteri kuitenkaan koske, paitsi nurkkaan pakotettuna, eli kun muuta ei ole tai jos joku tarjoaa (mitä ei suomalaisessa olutkulttuurissa kovin usein tapahdu).

Pidennetty viikonloppu meni siis mainiosti ja oli mukavaa kun ei tarvinnut nostaa juroakaan koko reissulla. Tähän ei ollut todellakaan syynä reissun edullisuus tai se, että anteliaat ystäväni olisivat minulle mitään tarjonneet, vaan se, että Suomessa on juroopan kehittynein maksujärjestelmä, ja se on fakta. Kortti siis vinkui ja vikisi.

Sää oli synkkä ja Helsingissä tuuli enemmän kuin muistin. Olut oli vaahdotonta ja ihmiset humalassa, minkä muistin hyvin. Sain nuhan. Palaankin hetkeksi härmän olutkulttuuriin. Onhan se nyt vittu, kun joku on laittanut kuplia olueeseen, puhumattakaan siitä, että se vaahdoton pinta jäisi alle sen ½ litran merkin!?! Tässä on sama ilmiö kuin monessa muussakin asiassa, jota blogilla kommentoin. Kun ihmiset ei tiedä paremmasta, niin on helppo tyytyä siihen mikä tulee annettuna. Onneksi maailmalla koulutetaan tällaisia päteviä oluen suurlähettiläitä parantamaan jälkeenjäänyttä tilannetta ja pehmentämään härmäläisen ensiaskelta vaahdollisten ja makua sisältävien oluiden maailmaan.

Toinen ongelma perseellään olevassa olutkulttuurissamme on ulkolaisten oluiden vähyys ja sen takia niiden huono laatu. Tilasin eräässä Helsingin "Brittiläisessä" kapakissa erään panimomme keulatuotteet ja sen laskeminen kesti niin kauan, että meinasin kysyä, löytyisikö jotain tavaraa pullosta. Suomessa kun olut virtaa mukiin nappia painamalla, ei suinkaan kahvasta, joka siinä hanassa sitä varten on. Nappia kun painaa, niin olutta tulee juurikin tuopillinen. Yleensä tämä tapahtuukin varsin ripeästi, mutta jos joku sattuu tilaamaan ulkolaisen erikoisoluen, jota menee muki viikossa, vaahtoamisen takia se hanavetkuilu kestää vuoden. Loppujen lopuksi hanassa seissyt mahtituotteemme maistui voimakkaan nuhankin läpi aivan paskalta. Hienoa kuitenkin, että olutravintolakulttuuri paranee ja ulkolaisia hyviä oluita Suomeenkin virtaa kasvavalla vauhdilla. Harmillista, että niistä ei monessa paikassa osata pitää huolta.

Mikään ei Suomessa siis ollut muuttunut. Pari muutakin asiaa matkan varrelta jäi Olutmaisterin mieltä kaivelemaan.

Keskimääräisen innovatiivisenä ihmisenä en voi uskoa, että lentomatkustaminen on nopein liikkumisen keino mihin ihmiskunta pystyy. Koneethan sinänsä kulkevat ihan haipakkaa ja mukavan elokuvan tai lehden parissa lentomatka keskivertoa reilusti lyhemmillä jaloilla sujuu ihan mukavasti. Koneeseen pääsyäkin on kehitetty koko ajan, vaikka partamiesten tornikeikan jälkeen se merkittävästi hidastuikin. Tsekkaus ja muut sydeemit on tehty aika helpoksi netin kautta ja jopa tekstarin kanssa voi mennä putkelle asti pällistelemään. Turvatarkastuskin sujuu jo joillain kentillä sopivaan aikaan kohtalaisen mutkattomasti, etenkin kun ihmiset alkavat oppia miten siitä pääsee sutjakkaasti läpi. Ihmettelet varmaan, että mitä helvettiä se Olutspede siellä sitten huutelee. No sitä vittu huutelee kun nuo samat prosessit joutuu tekemään sata kertaa muutaman hassun lennon takia, eikä ne todellisuudessa toimi Helsinki-Vantaan kovinkaan monessa paikassa.

Ensimmäinen ohjeeni matkustajiksi aikoville on; välttäkää Manchesterin lentokenttää, etenkin jos jatkatte UK:n sisäisellä lennolla. Kun eivät Britit osaa opaskylttejä laittaa, saati suunnitella kenttää niin, että pääsisi kulkemaan terminaalien väliä ilman uutta check-inniä, niin ei mikään ihme, että maailman hallinta on siirtynyt rapakon toiselle puolelle. Jatkolennolle tsekkaaminen ei onnistunut edes Helsinki-Vantaalta, joten Mansessa edessä oli siis sama rulianssi, kuin jokaiselle lennolle mentäessä, toiseen kertaan.

Muuta Eurooppaa tiukemmassa turvassa parilla hernaripurkilla varustettu sinetöitu käsimatkatavarapussi herätti hieman keskustelua, mutta sääntöjen niin sanoessa, Olutmaisteri sai herneherkut turvallisesti Edinburggiin. Mansen kenttä on siis paska ja ruma, eikä toimi. Lisäksi pisamainsinööri on omissa päissään miettinyt erinomaisen antiterrorismikeinon; kun ei ole roskiksia, niin ei voi laittaa pommia. Protestiksi Olutmaisteri heittää roskat lattialle.

Kun lopulta päästiin naurettavan kokoiseen ropellikoneeseen, niin eihän mun laukku mahtunut sinne vitun lokeroon. Ihme sinänsä, koska kokeillessani sitä esimerkkilokeroon lentokentällä, ei ongelmia ollut. Paska lentokenttä!

Matkani huipentui taksikyytiin, jonka poikkeuksellisesti yksityisen sijaan päätin ottaa siitä tolpalta. Kuljettajalla oli varmasti Wunderbaumit (sellaiset pimppiauton peruutuspeilissä roikkuvat kuusen muotoiset legendaariset käryttimet) joko kainaloissa tai auton ilmastointijärjestelmässä. Sen verran kutkuttava ja voimakas haju oli, että semiallergista Olutmaisteria rupesi melkein aivastuttamaan. Kun yritti hengittää suun kautta, rupesi kurkkua kutittamaan.

Oletan, että valtaosa blogini kymmenistä tuhansista lukijoista on suomalaisia ja tietää miltä tuhannen päissään pyörivät suomalaiset syksyisen synkässä Helsingissä näyttävät, joten en laita viikonlopun tapahtumista sen enempää kuvia.

Rankan ja ylisyödyn sekä -juodun reissun jälkeen olen päättänyt antaa ylihinnoittelun järjettömyydelle periksi ja hypätä kapitalismin oravanpyörään ostamalla kuukausilipun paikalliselle voimaklubille. Mesta on kyllä hieno uima-altaineen, punttiksineen, jumppipumppineen ja saunoineen, mutta ei silti 30 punnan rekisteröintimaksun ja 60 punnan kuukausimaksun arvoinen. Kuitenkaan Olutmaisterin pohjolassa karkaistu selkäranka ei ole tarpeeksi vahva motivoidakseen herran lenkkeilemään duunin jälkeen vilakkaan ja kosteaan Edinburghin pimeään iltaan. Oluthan maisterille kuitenkin maistuu ja se alkaa näkyä jo vyötäröllä. Jotain on siis keksittävä ja pian.