Eli Suomessa siis ollaan. Vaikka tarinaa ei täältä varmaan niin paljoa synnykään, päivittelen blogia aina kun siihen näen aihetta. Nyt näin on, nimittäin paluun after shokit on kärsitty ja kyllä positiivisia ja negatiivisia kulttuurieroja löytyy näinkin päin.
Aloitetaan nyt vaikka noista töistä. Ensimmäinen paluushokki on paikallinen suomalainen työkulttuuri ja etenkin työajat. Suomessa kun hommia väännetään kahdeksasta neljään ja pidetään välissä joku kuusi kahvitaukoa. Joo joo, tehdään tehokkaammin ja niin päin pois. Veikkaan, että edes paatunein SAPpi-insinööri ei pysty painamaan nappia kahta kertaa nopeammin kuin jurooppalaiset kolleegamme.
Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, duunissa on ollut oikein kivaa ja Suomen olutbisnekset alkaa jo hahmottumaan mukavasti, ainakin sisäisesti nautittuna. Hyvä asiahan Suomessa on, että ei tartte pitää niin paljoa ääntä itsestään ja hyvät duunit huomataan ilman ylimääräistä kahdeksaa viikottaista sähköpostia puolelle toimistolle siitä, miten kuinka sitä on taas tänään puhuttu menestyksekkäästi puhelimessa.
Panimoalalla tuntuu täälläkin olevan ihan railakas meininki ja se on hyvä. Kaiken maailman humppatapahtumaa löytyy ja tuotteita saa tarvittaessa kotiinkin, mikä on myös mukavaa. Nuo järjestelmälliset 3 kahvitaukoa vain eivät ihan sovi Olutmaisterin briteissä friteerattuun pääkoppaan. Toisaalta hyvä, sillä ilman niitä, suljetussa konttorissa (avokonttorin vastakohta) "ahkera" suomalainen ei paljon sosialisoisi, etenkään kun töissä ei saa olla edes pikkumaistissa.
Toinen asia mikä aina nousee hyvin esille kun palaa Suomeen, on tää helvetin jänkäläisen oma kehu. Tällä siis tarkoitan sitä, että Suomessa on kaikki niin saatanan hyvin, paremmin kuin muualla, eikä maailman murheet meitä kosketa. "Ei se finanssikriisi Suomeen tule kun täällä hoidetaan raha-asiat niin hyvin"-, "Täällä toimii toi joukkoliikenne ainakin niin hyvin, että..."-, "Täällä tehdään muun maailman työt puolessa ajassa, niin jää aikaa kahvitauoille"-tyylisiä kommentteja ei varsinaisesti ole tarvinnut etsiä. Olutmaisteriperheen sijoitukset on ainakin sulaneet kun napajäätikkö, joten voisin äänestää tuota ensimmäistä vastaan. Kaikki Kampin läpi ruuhka-aikaan bussilla ajaneet tietävät, että toinenkin kommenteistä on puhdasta paskaa ja reilusti. Kolmatta aihetta sivusinkin jo aiemmin ja siitähän voi jokainen perussuomalainen ja muidenkin puolueiden kannattajat olla mitä mieltä haluavat, mutta Olutmaisterin mielipide on selvä.
No, Olutmaisterin blogin tarkoitushan on kertoa mukavia tarinoita maailman menosta ja pitää hauskaa paikallisen kustannuksella, tässä tapauksessa härmäläisten. Onhan Suomessa kyllä moni asia hyvinkin. Esimerkiksi, päätimme Suomen kesän (Skotlannin kesä oli myös paska, joten pystyn astumaan härmäläisiin saappaisiin) maaseudulla saunoen, uiden ja syöden. Mikäli oikein muistan, oli paikalle tuotu pari oluttakin. Mikäpä mukavampaa?
Olutmaisteri osallistui myös erittäin turvallisen oloiseen keskisyksyn kokon polttoon. 10 umpihumalaista ajokunnotonta sytyttämässä ja pitämässä yllä 2-metristä kokkoa puolilta öin vähintään 20 kilometriä lähimmästä sairaalasta, ei ehkä ole vuosisadan idea, mutta eihän jurrissa mitään koskaan satu, eikä tälläkään kertaa. Oli erittäin mukavaa!
Palataanpa vielä hetkeksi härmän hauskuuksiin. Suomalainenhan ei puhu eikä pussaa. Suomalainen ei myöskään lähde mihinkään helevetin humphutuksihin, kuten naamiaisiin. Niinpä Olutmaisterin kaverin teemalla varustetuille 30-vuotispäiville ei kovin paljon pukeutuneita saapunut, paitsi Olutmaisteri. Meet Paco, el chico guapo y muy peligroso!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, kuten Suomessa sanotaan: Hei hei!
