"Sunnuntai" summaus

Taas yksi viikko takana. Meinasin unohtaa perinteisen sunnuntaiavautumisen, mutta vielähän tässä kerkeää, vaikka teknisesti ollaankin jo maanantaissa.

Viikonloppu sujui mukavasti ja perjantaina olikin keskiarvoa isompi humala, joka luonnollisesti aiheutti normaalia vakavampaa kuivuutta nielun päässä. Puolivahingossa ajauduin molempina iltoina Cambridge nimiseen kuppilaan, joka kyllä onkin oikein mukava kuppila. Hyvän oluen lisäksi paikasta löytyy erinomaiset burgerit.

Seuraavat pari viikkoa Olutmaisteri on Lontoossa harjaannuttamassa olutmarkkinointitaitojaan erinäisissä koulutustapahtumissa, joten mielenkiintoista tarinaa ei välttämättä ole kovin paljoa. Onneksi Olutmaisterilla on aina pari hyvää avautumisaihetta valmiina takataskussa odottamassa. Mistä tulikin mieleeni:

Mikä siinä muuten on, kun ulkomailla ei osata tehdä kassaa. Tarkoitan sellaista supermarketin tai ihan vaan lähiputiikin kassaa, missa ruoat laitetaan liukuhihnalle ja siitä ne sitten kätevästi automaattisen hihnan avulla menevät myyjän avustuksella hintalukijasta läpi ja lopuksi jonkin näköiselle ”pakkausalueelle”, josta ostoksensa maksanut henkilö ne sitten sujauttaa pussukkaan. Skotti ja varmaan muutkin saarelaiset ovat tehneet ihan hyvää duunia kahden ensin mainittujen asioiden kanssa ja ostajan kantilta on jopa ihan kätevää, joskaan ei nopeaa, että rehut punnitaan aina siinä kassalla. Ongelmaksi kuitenkin syntyy tämän niin sanottu ”pakkausalue”. Siihen kun ei mahdu kuin yhden shoppaajan lastit kerrallaan, tai oikeastaan vaan puolet niistä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että muut odottelevat automaattisesta hihnasta ja nopeasta hintalukijasta huolimatta kiltisti jonossa, kunnes edellinen ostaja on säkittänyt kaikki ostoksensa ja poistunut. Yleensä ostaja joutuu jo menemään pussittelemaan rojujaan ennen maksua, koska kaikki omatkaan ostokset eivät mahdu pakkausalueelle. Asiaa ei myöskään nopeuta noin kahden litran kokoiset, erittäin heiveröiset muovipussit, joita tarvitsee aina joku kuusi kappaletta perusostosten kuskaamiseen.

Täsmälleen sama ilmiö oli havaittavissa Espanjassa ja Jenkeissä. Ihmiset eivät kai vaan tiedä paremmasta. Espanjalaiset tosin tykkäävät myös jonottamisesta, joten valinta voi myös olla tietoinen. Sen maan jonottamisen määrällä ei voi kuulua EU:hun, ellei suurin osa jonottamisesta ole vapaaehtoista. Hyvä Paco!

Puuh, kylläpäs helpotti kun sai tuonkin taakan pois harteilta. Asia on vaivannut minua jo pidemmän aikaa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille väsyneille lukijoille.

Kotimainen vaahdoton olut ja lentomatkustamisen ihanuus

Mo!

Olin ensimmäistä kertaa Olutmaisteritutkintoni aikana Suomessa käymässä. Vierailulla ei ollut mitään tekemistä edellisen tutkintoni valmistumisen kanssa, koska niihin kekkereihin en mennyt, enkä ollut niin koskaan aikonut tehdäkään. Kun silmissä kajastaa Euroopan Olutmaisterin titteli, ei ”Diplomi-insinööri” kuulosta enää kovin seksikkäältä, jos se koskaan on siltä kuulostanutkaan.

Ystäväni täytti viikonloppuna 30 vuotta, mutta tämäkään ei ollut syynä vierailuuni. Tarkemmin ajateltuna, vierailulleni ei ollut syytä. Oli mukavaa nähdä kavereita ja juoda paljon olutta. Suomalaiseen olueeseen ei Olutmaisteri kuitenkaan koske, paitsi nurkkaan pakotettuna, eli kun muuta ei ole tai jos joku tarjoaa (mitä ei suomalaisessa olutkulttuurissa kovin usein tapahdu).

Pidennetty viikonloppu meni siis mainiosti ja oli mukavaa kun ei tarvinnut nostaa juroakaan koko reissulla. Tähän ei ollut todellakaan syynä reissun edullisuus tai se, että anteliaat ystäväni olisivat minulle mitään tarjonneet, vaan se, että Suomessa on juroopan kehittynein maksujärjestelmä, ja se on fakta. Kortti siis vinkui ja vikisi.

Sää oli synkkä ja Helsingissä tuuli enemmän kuin muistin. Olut oli vaahdotonta ja ihmiset humalassa, minkä muistin hyvin. Sain nuhan. Palaankin hetkeksi härmän olutkulttuuriin. Onhan se nyt vittu, kun joku on laittanut kuplia olueeseen, puhumattakaan siitä, että se vaahdoton pinta jäisi alle sen ½ litran merkin!?! Tässä on sama ilmiö kuin monessa muussakin asiassa, jota blogilla kommentoin. Kun ihmiset ei tiedä paremmasta, niin on helppo tyytyä siihen mikä tulee annettuna. Onneksi maailmalla koulutetaan tällaisia päteviä oluen suurlähettiläitä parantamaan jälkeenjäänyttä tilannetta ja pehmentämään härmäläisen ensiaskelta vaahdollisten ja makua sisältävien oluiden maailmaan.

Toinen ongelma perseellään olevassa olutkulttuurissamme on ulkolaisten oluiden vähyys ja sen takia niiden huono laatu. Tilasin eräässä Helsingin "Brittiläisessä" kapakissa erään panimomme keulatuotteet ja sen laskeminen kesti niin kauan, että meinasin kysyä, löytyisikö jotain tavaraa pullosta. Suomessa kun olut virtaa mukiin nappia painamalla, ei suinkaan kahvasta, joka siinä hanassa sitä varten on. Nappia kun painaa, niin olutta tulee juurikin tuopillinen. Yleensä tämä tapahtuukin varsin ripeästi, mutta jos joku sattuu tilaamaan ulkolaisen erikoisoluen, jota menee muki viikossa, vaahtoamisen takia se hanavetkuilu kestää vuoden. Loppujen lopuksi hanassa seissyt mahtituotteemme maistui voimakkaan nuhankin läpi aivan paskalta. Hienoa kuitenkin, että olutravintolakulttuuri paranee ja ulkolaisia hyviä oluita Suomeenkin virtaa kasvavalla vauhdilla. Harmillista, että niistä ei monessa paikassa osata pitää huolta.

Mikään ei Suomessa siis ollut muuttunut. Pari muutakin asiaa matkan varrelta jäi Olutmaisterin mieltä kaivelemaan.

Keskimääräisen innovatiivisenä ihmisenä en voi uskoa, että lentomatkustaminen on nopein liikkumisen keino mihin ihmiskunta pystyy. Koneethan sinänsä kulkevat ihan haipakkaa ja mukavan elokuvan tai lehden parissa lentomatka keskivertoa reilusti lyhemmillä jaloilla sujuu ihan mukavasti. Koneeseen pääsyäkin on kehitetty koko ajan, vaikka partamiesten tornikeikan jälkeen se merkittävästi hidastuikin. Tsekkaus ja muut sydeemit on tehty aika helpoksi netin kautta ja jopa tekstarin kanssa voi mennä putkelle asti pällistelemään. Turvatarkastuskin sujuu jo joillain kentillä sopivaan aikaan kohtalaisen mutkattomasti, etenkin kun ihmiset alkavat oppia miten siitä pääsee sutjakkaasti läpi. Ihmettelet varmaan, että mitä helvettiä se Olutspede siellä sitten huutelee. No sitä vittu huutelee kun nuo samat prosessit joutuu tekemään sata kertaa muutaman hassun lennon takia, eikä ne todellisuudessa toimi Helsinki-Vantaan kovinkaan monessa paikassa.

Ensimmäinen ohjeeni matkustajiksi aikoville on; välttäkää Manchesterin lentokenttää, etenkin jos jatkatte UK:n sisäisellä lennolla. Kun eivät Britit osaa opaskylttejä laittaa, saati suunnitella kenttää niin, että pääsisi kulkemaan terminaalien väliä ilman uutta check-inniä, niin ei mikään ihme, että maailman hallinta on siirtynyt rapakon toiselle puolelle. Jatkolennolle tsekkaaminen ei onnistunut edes Helsinki-Vantaalta, joten Mansessa edessä oli siis sama rulianssi, kuin jokaiselle lennolle mentäessä, toiseen kertaan.

Muuta Eurooppaa tiukemmassa turvassa parilla hernaripurkilla varustettu sinetöitu käsimatkatavarapussi herätti hieman keskustelua, mutta sääntöjen niin sanoessa, Olutmaisteri sai herneherkut turvallisesti Edinburggiin. Mansen kenttä on siis paska ja ruma, eikä toimi. Lisäksi pisamainsinööri on omissa päissään miettinyt erinomaisen antiterrorismikeinon; kun ei ole roskiksia, niin ei voi laittaa pommia. Protestiksi Olutmaisteri heittää roskat lattialle.

Kun lopulta päästiin naurettavan kokoiseen ropellikoneeseen, niin eihän mun laukku mahtunut sinne vitun lokeroon. Ihme sinänsä, koska kokeillessani sitä esimerkkilokeroon lentokentällä, ei ongelmia ollut. Paska lentokenttä!

Matkani huipentui taksikyytiin, jonka poikkeuksellisesti yksityisen sijaan päätin ottaa siitä tolpalta. Kuljettajalla oli varmasti Wunderbaumit (sellaiset pimppiauton peruutuspeilissä roikkuvat kuusen muotoiset legendaariset käryttimet) joko kainaloissa tai auton ilmastointijärjestelmässä. Sen verran kutkuttava ja voimakas haju oli, että semiallergista Olutmaisteria rupesi melkein aivastuttamaan. Kun yritti hengittää suun kautta, rupesi kurkkua kutittamaan.

Oletan, että valtaosa blogini kymmenistä tuhansista lukijoista on suomalaisia ja tietää miltä tuhannen päissään pyörivät suomalaiset syksyisen synkässä Helsingissä näyttävät, joten en laita viikonlopun tapahtumista sen enempää kuvia.

Rankan ja ylisyödyn sekä -juodun reissun jälkeen olen päättänyt antaa ylihinnoittelun järjettömyydelle periksi ja hypätä kapitalismin oravanpyörään ostamalla kuukausilipun paikalliselle voimaklubille. Mesta on kyllä hieno uima-altaineen, punttiksineen, jumppipumppineen ja saunoineen, mutta ei silti 30 punnan rekisteröintimaksun ja 60 punnan kuukausimaksun arvoinen. Kuitenkaan Olutmaisterin pohjolassa karkaistu selkäranka ei ole tarpeeksi vahva motivoidakseen herran lenkkeilemään duunin jälkeen vilakkaan ja kosteaan Edinburghin pimeään iltaan. Oluthan maisterille kuitenkin maistuu ja se alkaa näkyä jo vyötäröllä. Jotain on siis keksittävä ja pian.

Olutmaisteri @ London

JuOuRait?!

Miten menee? Oon oppinu small talkkia ja peruskyssärit tulee jo perstuntumalta automaattisesti. Duunien puitteissa tuli pieniä muutoksia, koska projekti, jossa olin eniten mukana lykkääntyy väliaikaisesti. Sen sijaan pääsin mukaan erittäin mielenkiintoiseen mainosproggikseen ja pääsen olemaan mukana kamppiksen kehittämisessä alusta loppuun. Jep, se siitä, who gives the shit, ei tää mikään JobGo.fi ole, mistä muuten sain todella mielenkiintoisen työtarjouksen, Latviaksi. Ei taida palvelun uudistamisen jälkeen olla filtterit kavereilla ihan iskussa.

Viime kirjoittelusta on jo jonkin verran aikaa ja nyt on paljon asiaa. Seuraavat tekstiosiot eivät ole missään järkevässä järjestyksessä, vaan ovat puhdasta ajatusvirran tulvaa. Itse asiatkaan eivät välttämättä ole kovin järkeviä, mutta ethän sinä tätä siksi luekaan.

Olin Lontoossa viikonloppuna ja täytyy sanoa, että mainio kaupunki noin nopealta viikonloppuperstuntumalta. Lontoo on ERITTÄIN kiireinen ja ihmisiä on VITUSTI, kaikkialla. Lontoota voi jo sanoa oikeasti kaupungiksi ja kaikkea löytyy maan ja taivaan väliltä. No, eipä tää kyllä mikään Lonely Planettikaan ole, joten se myös tästä aiheesta. Yhteenveto: Voisin asua.

ASIAAN. Lontoossa on vitun kallista! Äärimmäisenä esimerkkinä kerrottakoon, että kävimme sunnuntain Harrold'silla (paikallinen Stokka) iltapäiväteellä. Kyllä, Olutmaisterikin joutuu joskus alentumaan tällaiseen roskaan. Teehetki kustansi 20 puntaa per lätty ja meitä oli neljä. Ystäväni kämppis tarjosi koko roskan. 120 jurolla olisi jo hommannut ihan mehevät pihvit ja vaikka parikymmentä kuppia teetä päälle härmässä. Hintaan kyllä kuului ääretön määrä fingerfoodia, mutta kyllä tää oli vähän enemmän kuin pikkusuolaista mun mielestä.

Tästä päästäänkin aasinsillan kautta seuraavaan aiheeseen, joka on korkeat liksat. Jotta Lontoossa voi patsastella ja imeä 20 punnan teetä joka viikonloppu, pitää liksojen olla sen mukaiset. Perus analyytikko edellisen konsulttityönantajani leivissä tienaa täällä aloittaessaana 27 000 puntaa (40 000 euroa), kun vastaava palkka Suomessa on noin 5 kiloa vähemmän. No, ei tämäkään vielä mitään, mutta kun huomioi, että aloittava analyytikko Briteissä on 23 vuotias bätselöri versus Suomen 27 vee maisteri, on asetelma hieman eri. Rahoitusalalla liksat ovat suunnilleen samoja kuin Suomessa, mutta puntina. Kaikilla aloilla palkankorotukset ovat ihan muuta kuin Suomen anteliaat 1-3 % haistapaskakorotukset.

Ystäväni kämppiksellä oli kylässä amerikkalainen 25-vuotias pissis, joka oli tullut viikon työkeikalle Nykiläisestä markkinointitoimistosta. Hän asui Manhattanilla ja tienasi 80 000 dollaria (60 kiloegeä) vuodessa. Toistan: 25-vuotias amerikkalainen pissis! Fiksuin lause hänen suustaan viikonlopun aikana oli "that was so cool, awesome!" (ärsyttävällä jenkkipissisaksentilla). Tuota suuta ei ollut (järkevän) puhumiseen tehty.

Pyörittyäni Lontoossa hetken ja kuultuani paikallisista liksoita (Briteissä yleensäkin reilusti Suomea kovemmat ja verot alhaisemmat), tuli mieleeni, että miten pääsisin pariksi vuodeksi Lontooseen duuniin. Se ei valitettavasti nykyisen Olutmaisteritutkinnon järjestäjän leivissä oikein onnistu, mutta kuten suurin osa lukijoista tietää, voi ovessa pian olla ihan toisen panimon nimi, joka tietenkin kasvattaa Olutmaisterin mahdollisuuksia ja brändirepertuaaria. Nykyinen työnantajani ei myöskään maksele mitään helmiliksoja, paikalliseen tasoon verrattuna. Lontoon vessamiehet tienaavat arviolta suunnilleen saman verran, tippeinä.

Niin tosiaan, unohdinkin mainita. Lontoossa on melkein joka mestassa vessassa sellainen kaveri joka ensin osoittaa sopivan loossin (näkee ilmeisesti ilmeestä minkä kokoinen hätä on kyseessä), suorituksen jälkeen avaa hanan käsien pesua varten, tarjoaa paperin ja lopuksi suosittelee sopivaa hajuvettä. Mukavaa kun saa tällaista palvelua, mutta suomalaisina ymmärtänette ahdistuksen määrän kun joku tuijottelee paperi kourassa kun peset käsiä ja huomaat, että kolikot on takin taskussa pöydässä. Perussuomalaisia "En kussut käsille, ei tartte pestä" tai "En pese käsiä, niin ei tartte tippaa" - tyyppisiä lähestymistapoja saatettaisiin katsoa täällä hieman kieroon, etenkin kun tuota hienoa maailmankieltä niin harva täällä ymmärtää.

Kun pyörimme ympäriinsä kaupunkia ystäväni kämppiksen ihkauudella M3 bemulla, tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, sillä mukava peruskaksio hyvältä alueelta läheltä keskustaa maksaa jotain 600-700 kiloa paikallista rahaa. Eli bauttiarallaa miljoona juroa. Mainitsinko muuten, että ystäväni kämppis on joku perkeleen kiinteistöhemmo. Ilmeisesti niistäkin hommista irtoaa hilloa, kun ikää ylipainoisella pimulla oli jotain 24-27 välillä, maksimissaan ja alla auto, jota Olutmaisterinkin Suomessa hyvänä pidetyillä liksoilla maksaisi muutaman vuoden, jos ei maksaisi veroja eikä kuluttaisi lainkaan.

Tämä kyseinen rusto maksaa makuuhuoneesta vessalla 3h+keittiö kämpässä 700 puntaa, kun ystäväni 2x3 metrinen minihuone kustantaa 500 puntaa kuussa. Tässä vaiheessa harkitsin alan vaihtamista kiinteistösijoittamiseen. Kiinteistömaisterin titteli ei kuitenkaan kuulostanut tarpeeksi seksikkäältä. Hintavertailun vuoksi mainittakoon, että Olutmaisterin Roban kaksiosviitti Suomen pääkaupungissa, Stadissa, maksaa 650 eurorahaa kuussa (£400, tosin varsin kilpailukykyinen vuokra) ja on laadultaan parempi kuin yksikään Brittiläinen paskaloossi yksinkertaisilla ikkunoilla ja paskahuussilla, joka kestää 4 tuntia täyttyä.

Perjantaina mulla oli duunibisneksiä ja tämän antoisan päivän aikana minulle selvisi Uukoon suurin ja parhaiten pidetty salaisuus sitten Normandian maihinnoususuunnitelmien; Missä ovat Brittien kaikki kauniit naiset? Vastaus: Lontoon mainostoimistoissa. Melkein olisi Mobilattia tarvittu tai vähintään niskahierontaa vierailujen jälkeen, sen verran Olutmaisterin pää pyöri. Ihan kuin Alkon laatuolutosastolla. Kovin harmillista on, että uuden projektin myötä, Olutmaisterin tehtävät liittyvät hyvin läheisesti kyseisten toimistojen ihmisiin, bisnesmielessä luonnollisesti.

Asustelin viikonlopun siis ystäväni, johon aikanaan jenkeissä tutustuin, kämpillä Fulhamissa. Olin aiemmin varannut toiseksi yöksi hotellin, jonka hotellihomot perumisestani huolimatta veloittivat kortiltani. Verbaalisesti lahjakas sähköposti odottaa huomisaamuna laatikossa.

Perjantain niskajumpan jälkeen mentiin oluille, jotka loppujen lopuksi venyivät varsin myöhään, kuitenkin aiheuttamatta suurempaa suun kuivumista seuraavana aamuna. Lauantaina käppäiltiin pitkin Lontoota ja pari räpsyäkin jäi matkaan kämppiksen kameralla, kun omaa en ole vielä(kään) saanut huollosta haettua. Kuvat, antoisine Lonely Planet-tasoisine selityksineen ovat tuolla lopussa, jos jotakuta kiinnostaa.

Lauantai-iltana oli suuri kansallistapahtuma; MM Rugbyfinaali Englannin ja Etelä-Afrikan välillä. Lontoossa sattui olemaan muitakin samaisessa Olutmaisteriohjelmassa olevia tyyppejä, joten katseltiin ottelua mukien takaa, tai enemmänkin pohjan läpi. Peli oli varsin tylsä ja niin oli seurakin, koska painuivat kämpille pelin jälkeen. Mikä häväistys niin hienolle ohjelmalle!!! Olutmaisterille oli onneksi järjestetty perinteiset kotibileet ystäväni kämpillä.

Muutaman metropysäkin ja taksikyydin jälkeen selvisin kämpille, jossa tyttöjen bileet olivat jo vähintäänkin kovassa vauhdissa. Siinä se ilta sitten vierähti tölkin pohjaa tuijotellen. Ei kuitenkaan sillä tavalla kuin usein yksinäisen suomalaisen näkee baarissa tekevän pään nojatessa käsivarsiin kyynelten soittaessa surumusiikkia mukin pohjaa vasten. Ei suinkaan, vaan varsin positiivisessa mielessä. Suun kuivuusaste aamulla oli hieman suurempi kuin lauantaina, mutta selvittiin jossain vaiheessa kuitenkin liikenteeseen. Kuten jo mainitsin, tehtiin Tour de London autolla ja poikettiin parilla torilla, lopuksi päätyen Harroldsin teen kautta lentokentälle. Säät oli koko viikonlopun täysin kohdillaan, joten kaupungilla pyöriminen oli erittäin mukavaa ja seura, jos ei fiksuinta, niin varsin kaunista kuitenkin.

Matka kotiin tuntui vähintäänkin turhalta. Hommahan alkaa kiireisessä kaupungissa jonottamalla metroasemalle. Luit oikein. VITTU JONO METROASEMALLE. Siis sisään sinne asemalle. Olutmaisterin tehokkuudenoptimoimismittari pamahti saman tien punaselle ja ahdistus kasvoi. Tunnin metromatkan jälkeen saavuin Heathrown ihanalle lentokentälle, jossa odotti noin 1½ tunnin odotus, kun joku vitun nokkela paikallinen kiinteistöapina sanoi, että siellä kestää turvassa jne.. Paskat. Mutta odottamaan siis jouduin kuitenkin, ajoissa kun olin. Edinbraa ei vissiin sunnuntai-iltana ole mikään hekumaalisin matkakohde, koska maailman pienimpään räpsyyn vaivautui parikymmentä ihmistä, odottamaan käsittämättömästi syntyneessä lentokonejonossa seuraavat puoli tuntia. Lopuksi lento kesti noin tunnin ja Edinborousta matka hoitui kotiin mutkattomasti kumijalalla.

Rankka viikonloppu ja vieläkään ei ole ihan päässyt univeloista eroon. Asiaa ei auttanut alkuviikon koulutusreissu Leedsiin, josta juuri saavuin. Iltaohjelmaa kun sielläkin oli järjestettynä. Huomenna on kiireinen päivä duunissa ja illalla luvassa kameran haku huollosta (jos ehdin) sekä standuppia parin frendin kanssa. Pakatakin pitäisi, koska perjantaina lähden suoraan duunista kohti ihanaa, mutta kuulemma jo varsin kylmää kotimaata. Mukava tulla käymään. Lainaan tähän loppuun Markus Kajon hienoa kommenttia kotimaamme ihanista asukeista: "Suomalainen mies on onnellisimmillaan, kun hän omassa saunassa pienessä humalassa miettii, miten muut surevat hänen hautajaisissaan."

Tähän pyritään viikonloppuna. Edinburgh yli ja ulos!


Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, suuren kävijämäärän (noin 80-90 000 viikossa) ja jo aiheutuneiden tekijäoikeuskiistojen takia Olutmaisteri ei voi vaarantaa omaa, ystäviensä tai kollegojensa vähäistä mainetta. Tästä syystä olen päättänyt olla julkaisematta kuvia itsestäni tai muista elämääni enemmän tai vähemmän osallistuvista henkilöistä. Tämä on ehkä lukijan kannalta ainoastaan hyvä asia. Kuvat ovat käänteiskronologisessa järjestyksessä.

Thames puro ja Lontoon silmäksi kutsuttu maailmanpyörä

Samaisen puron vettä

Joku häppeninki jollain aukiolla

Kiinakaupunki

Portobellon antiikkimyyjäiset Notting Hillissä. Olutmaisteri haluaa painottaa tässä vaiheessa naisseuran ylivoimaa väittelyssä antiikkimyyjäisten kiinnostavuudesta sunnuntaikrapulassa.

Piccadilly plaza. Jotain teatterimestoja kulmilla.

Täähän onkin sitten toi...no joku katu Bukkinhamin palatsilta poispäin kuiteskin

Tää on nyt sitten se itse palatsi

Tämä on pelikaani

Iso-Beni